Vankila-teemasta lapsille


Osmo-nalle ja isän erehdys

Teksti Pirjo ja Pekka Arvola | kuvitus Johanna Sarajärvi

Tarina Osmo-nallesta tarjoaa mahdollisuuden pohtia lapsen kanssa elämän arvoja ja inhimillistä erehtyväisyyttä. Kirjan avulla voi käsitellä arkaa aihetta: miksi isä tai äiti joutuu vankilaan ja kuinka perheellä on kuitenkin mahdollista säilyttää toivo tulevasta ja selvitä vähitellen heitä kohdanneesta kriisistä.

Tarina Osmo-nallesta lähestyy kiertelemättä kiellettynä ja hävettävänä pidettävää vankilateemaa, jonka soisi vähitellen inhimillistyvän ihmisten mielissä.

Suomessa on noin 8 000-10 000 vankiperheen lasta, eikä aihetta ole aiemmin käsitelty kuvakirjoissa lainkaan. Osmo-nallella on työntäyteinen tulevaisuus.


Pirjo ja Pekka Arvola

Pirjo ja Pekka Arvola

Pirjo Arvola siirtyi sosiaalialalta Helsingin pääkirjaston lasten-ja nuorten osastolle vuonna 1996 työskenneltyään pitkään mm. sosiaalityöntekijänä lastensuojelun piirissä. Pirjo on myös kirjallisuusterapeutti ja hän on ohjannut kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Lisäksi hän luennoi eri tahoilla sadun ja tarinan hoidollisuudesta.

 

Pekka Arvola on tehnyt pitkän päivätyön mainosalalla ja toimii nykyään freelancetoimittajana.

 

Pirjo ja Pekka asuvat Järvenpäässä pitkäkarvaisen kääpiömäyräkoiransa Kaken kanssa


Johanna Sarajärvi

Keanne van de Kreeke

Johanna Sarajärvi (os. Pulkkinen) on vuonna 1981 syntynyt kuvittaja. Hän on opiskellut muotoilua ja graafista suunnittelua. Hän asuu Tampereella avomiehensä Hannun ja Oskari-koiran kanssa.
Pulkkinen työskentelee sanomalehdessä graafikkona, mutta hän tekee myös freelancerina kirja-, aikakausilehti- ja oppimateriaalikuvituksia. Hän on yksi vuonna 2008 Mikkelin kuvitustriennaleen valituista kuvittajista.


Mitä asiantuntijat sanovat:

Kirja antaa arvokkaan mahdollisuuden lapselle käsitellä hämmentäviä, pelottavia ja tuskalliselta tuntuvia tunteita yhdessä aikuisen kanssa. Kuvat, sanat ja tarinallisuus puhuttelevat tunteita ja jäsentävät ajattelua, kun lapsi eläytyy Osmo-nallen vaikeasti siedettäviin kokemuksiin eroon joutumisesta, tuntemattoman pelosta ja isän erehdysten aiheuttamasta häpeästä. Tarinan hellä ja rakkaudellinen loppu vahvistaa lukijoiden omia hyviä kiintymyksen kokemuksia ja antaa tukensa yhdessä olemisen voimalle.

Kaarina Hästbacka, Kasvatuksen ja kehityksen erikoispsykologi, Psl

Tarina Osmo-Nallen isän erehdyksestä avaa pienen lapsen käsityskykyyn sopivalla tavalla niitä syitä, jotka ovat johtaneet lain vastaisiin tekoihin ja siihen, että vanhempi ei ole enää arjessa mukana. Kirja sopii työvälineeksi ammattilaiselle ja tarjoaa tukea vapaudessa olevalle vanhemmalle vankeusteeman puheeksi ottamiseksi lapsen kanssa

Tarja Sassi, Projektikoordinaattori, Perhe- ja psykoterapeutti,

Ehjä Perhe - Vankiperheiden ehkäisevä ja kuntouttava vertaisryhmätoiminnan ja koulutuksen kehittämisprojekti

Osmo-nallen tarina on lempeä kertomus siitä, miten perhe selviää kun jotain on mennyt pelottavalla tavalla vikaan. Jokaisen lapsen toivoisi Osmon lailla saavan kokea, että lohtu on parantava lääke suruun tai, että ikävän rinnalla on myös leikkiä ja iloa. Tarina muistuttaa meitä kaikkia välittämisen, toistemme auttamisen ja yhteenkuuluvuuden suuresta merkityksestä.

Elisabeth Helling, Perheneuvolan erityissosiaalityöntekijä, Kriisi- ja traumapsykoterapeutti

Media Temple